Ahdasta oli Joutsenessa, kun Hyvinkää Blues yhdistyksen perinteinen Joutsen Blues tapahtuma sai bluesin ystävät läheltä ja kaukaa liikkeelle. Pahimmillan sai sisään pääsyä odottaa kolmisen varttia. Mutta kyllä se kannatti, sillä hyvää bluesia riitti alkuillasta aina pitkälle seuraavan päivän puolelle.
Illan aloitti Samuli Mikkola Duo. Musiikki oli hyvää akustista bluesia välillä resenaattorikitaralla ja välillä normi akkarilla soitettuna. Rytmisoittimina oli mm djembe ja pahvilaatikko bassorumpu. Hyvältä kuulosti.
Pepe Ahlqvist jatkoi poikansa Joelin kanssa siitä mihin edellinen duo lopetti. Pepen duossa soittimina oli kaksi akustista kitaraa. Setti sisälsi covereita sekä Pepen omaa tuotantoa. Kyllä sai yleisö juuri sitä, mitä olivat tulleet kuuntelemaan. Vaikkaa Pepe on keikkailut jo lähes viisikymmentä vuotta, ei ole meno hidastunut. Joelin kitarointi antoi aihetta epäillä, että oppi on saatu eräältä perheenjäseneltä.
Illan päätteeksi esiintyi kokoonpano nimeltä JEM. Tämä trio soitti rhythm’n bluesia Jimi Hendrixin ja Steve Ray Vaughanin viitoittamalla tiellä. Sen verran hienosti soittivatkin, että yleisöä riitti tuvan täydeltä viimeisen biisin loppuun asti.
Kiitos Ihan kaikille mukana olleille!
Ensi vuonna uusiksi. Sitä ennen kuitenkin yhdistyksemme toimesta järjestetään useampia tapahtumia.
Pysy kuulolla!
Joutsen Blues esiintyjät varmistuneet
- Pepe Ahlqvist Duo
Pepe ja Joel Ahlqvist
-Samuli Mikkola Duo
Samuli Mikkola kitara ja laulu, Riku Rantakari cajon ja djembe - JEM
Eero Konttinen – kitara ja laulu
Jarkko Jänis – basso ja laulu
Mikko Parviainen – rummut
Musiikki rhythm’n bluesia, Jimi Hendrixin ja Stevie Ray Vaughanin viitoittamalla tiellä.
Tapahtumaan ei ole sisäänpääsymaksua.
Joutsen Blues 17.11.2018.
Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Hienoja esiintyjiä on ollut joka kerta. Tämä vuosi ei tee poikkeusta, sillä Oluthuone Joutsenen lavalle nousee blueslegenda Pepe Ahlqvist, joko yksin tai duona poikansa kanssa. Kokoonpano selviää vasta myöhemmin.
Iltaan mahtuu muitakin esiintyjiä. Nämä paljastetaan syksyn aikana.
Tervetuloa Joutseneen!